Suuntana omavaraisuus #huhtikuu2021 - kompostointi

Toivotan sinut jälleen tervetulleeksi seuraamaan Suuntana omavaraisuus -blogisarjaa! Sarjassa omavaraisuuteen pyrkivät sekä kevyemminkin omavaraistelevat bloggaajat tuumivat kukin tahoillaan yhteisiä aiheita. Sarjan postaukset julkaistaan kuukausittain, aina kuun ensimmäisenä maanantaina. Muitten bloggareitten tekstit löytyvät tämän jutun lopusta. Sarjaa vetävät Tsajut -blogin Satu ja Korkealan Heikki. 

Helmikuussa kirjoitin yrttiteestä. 
Maaliskuun aiheena oli kierrätys.

Maaliskuu on taittunut huhtikuuksi ja tuntuu, että kevät olisi töröttänyt sijoillaan koko kuukauden. Lumet ovat melkein lähteneet, mutta kelit ovat olleet viileitä. Lumien lähdettyä olen päässyt tutkailemaan kasvimaan todellisuutta. Molemmista reunoista pääsee vähän levittämään, tulee muutama neliö lisää alaa siitä sitten. 

Tomaatit kylvin vasta aivan maaliskuun loppupuoliskolla, mutta näin huhtikuun neljäntenä on päässyt jo kasvimaahommiinkin. Lepattava pressukasvari on pystytetty ja nupukivin ankkuroitu kutakuinkin sijoilleen. Kasvihuoneeseen on kylvetty pinaattia, retiisiä sekä salaattia ensimmäistä satoa antamaan. Nuo sitten väistyvät aikanaan tomaattien sun muitten tieltä. Avomaalle kylvin eilen porkkanaa, tänään laitan vielä hiukan aikaisen kylvön sietäviä herneitä. 

Kohtapuoliin saa taas alkaa keräilemään villivihanneksia. Kasvarin paikalta pelastin pari paakkua nokkosta parempaan paikkaan siirrettäväksi. Vuohenputkia odottelen myös kovin, mieli tekee jo piirakkaa fetalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla höystettynä. 


Kuukauden yhteispostauksen aihe on kompostointi. Meillä keittiöjäte kompostoidaan toistaiseksi vielä bokashoimalla, mutta odotan Hullareilta tilaamaani Kekkilän kompostoria saapuvaksi seuraavien parin viikon aikana. Kompostointitavan muutos vapauttaa kivasti ison laastipaljun verran tilaa pannuhuoneesta ja tekee saunapuista helpommin lähestyttäviä.. :D

Bokashoidessa biojäte ensin hapatetaan mikrobien avulla, minkä jälkeen fermentoitu massa sekoitetaan multaan. Huonelämpötilassa ei sitten mene kuin pari viikkoa, kun multatehdas on muuttanut biot mullaksi. Koko prosessiin sanoisin mun astiakoolla menevän 6-8 viikkoa, kun ämpärin täyttymisaika lasketaan mukaan.
Bokashoin aiemmin myös kerrostalossa ja tuo onkin oiva keino tuottaa multaa pienissä tiloissa, pihatta tai laittamatta rahaa lämpökompostoriin. 

Voin kertoa tarkemmin bokashoinnistani ihan omassa postauksessa, mutta mulla tämä on hoitunut helposti ja pienin kustannuksin: kaksi 5-10 litran tiiviskantista ämpäriä, bokashirouhetta (iso pussi riittää ja riittää) sekä biohiiltä nesteen imeyttämiseksi. Biohiilen avulla bokashointi onnistuu hienosti umpiämpärissä ja välttyy kalliitten hanapyttyjen hankkimiselta. Multatehdas mulla on tosiaan laastipaljussa, mutta melkein mikä vaan isohko muoviloota käy siihen. 

Puutarhajäte kompostoidaan niin ikään, ihan perinteisessä lautalaitaisessa kompostorissa. Kompostialue on meillä kunnostuslistalla eikä siitä nyt ole mitään hienoa kuvaa tähän liitettäväksi. Laitan siis kuvan vanhempieni komposteista :D

Kompostilla on täällä ollut pari-kolmivuotinen kierto. Viimeisessä läjässä kesäkurpitsat kasvavat mahtaviksi. Tänä kurpitsan vuonna olen ajatellut kasvattaa useamman sorttista kesäisestä jättiin. 


Kuukauden muut kirjoitukset löydätte näitten linkkien takaa: 

Vyöhyke 1




Vyöhyke 2




Vyöhyke 3








Vyöhyke 4


Vyöhyke 5

Vyöhyke 7

Kommentit

  1. Sama kokemus, bokashointi onnistuu kerrostalossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aivan mainiosti. Mulla oli silloin 2x5l pytyt niin ei vieny ees juurikaan tilaa allaskaapissa :)

      Poista
  2. Olen monesti ajatellut kokeilla bokashointia ihan mielenkiinnosta, mutta aina se vaan jää. Tuo oli kiva kuulla, että sitä voi tehdä vaikka ämpäriin. Silloin ei tarvitsisi ostaa kuin bokashirouhetta, biohiiltä kun löytyy vielä varastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ämpärissä onnistuu vallan mainiosti ja vaivatta. :)

      Poista
  3. Voi vitsit, on jo porkkaanaakin kylvetty :D Täällä kasvilavojen päällä vielä puolisen metriä lunta. Yhden lavan päälle keräsin mustia saaveja lisälämmikkeeksi mutta ei niistä vielä ole paljon iloa ollut. Mutta ehkä tässä kohta käynnistytään täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne olosuhteet vaihtelee :D Useimpina vuosina kyllä vaihtaisi mieluusti päittäin, mutta nyt saatiin täälläkin lunta kylliksi 😄 Eiköhän ne pian sieltäkin sula?

      Poista
  4. Toi kurpitsojen kasvattaminen kompostissa kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavia ovat kurpitsatkin :D Tai on ainakin olleet, katsotaan miten onnistun.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoista lukea tuosta bokashoinnista. Kuulostaa melko nopealle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä. Jos keräisin tuollaisiin isoihin 16 litraisiin hanallisii bokapyttyihin, niin olisi puolet hitaampaa, kun astian täyttymisessä menee aikaa enemmän. 5 litrainen tulee meillä yleensä talvella täyteen 2 viikossa, sitten sitä seisotetaan vähintään 2 viikkoa ja multautuminen on sitten yhtä nopeaa.

      Poista

  6. Siellä on kylvöt jo hyvällä mallilla.
    Tuo bokashointi on minulle ennestään tuntematon menetelmä. Kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustumisen arvoinen juttu ja monella tapaa toteutettavissa. Mulla on tällainen matalan kynnyksen tyyli, täytyy siitä vielä kirjoitella erikseen kun en tähän nyt ennättänyt pitempää juttua näpytellä mukaan. :)

      Poista
  7. Oi! Olet ehtinyt jo kevätkylvöille! Itse ajattelin vielä odottaa tuonne kuun puoliväliin, vaikka sormet syyhyävät jo päästä puutarhapuuhiin kunnolla. Meillä on lumet jo kaikkialta sulaneet hyvän aikaa sitten, mutta kasvatuslaatikoissakin on vielä routaa, joten hetki vielä odotellaan :) Iloista kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on paikoin jäistä, mutta kasvimaa on tosi kuohkeaa ja suli nopeasti. :)

      Poista
  8. Tähän aikaan vuodesta tulee hyvin esille Suomen pitkuliaisuus ja suuret erot eri kasvuvyöhykkeillä. Vaikka itsekin olen II:lla ja vielä meren lämmityksessä, ei sentään avomaalle ole ollut mitään asiaa siementen kanssa. Kasvihuoneessakin kylvöt mahdollisia vain hevoskan eli hevonkakan lämmitysvoiman avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, täällä on parina päivänä ollut jo paitasillaan puuhastellessa ihan hiki päässä ja toisaalla saa vielä vetää karvalakkia syvemmälle 😂😂

      Poista
  9. Vitsi kun ei oikein kommentoinnit tahdo onnistua. Tuo biohiili menee kyllä kokeilulistalle myös bokashin yhteydessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäki kommentoin johonkin tänään, eka ei onnannut ja sitten jo syytettiin spämmäämisestä 😄

      Poista
  10. Hyvä idea tuo hiili ämpärin pohjalla! En tullut ajatelleeksikaan, kun pelkillä reijitetyillä ämpäreillä aikoinaan aloitin bokashoinnin. Täytyykin pitää mielessä, tuota voi varmasti hyödyntää jossain muussa projektissa samaa ideaa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Itsekin kovasti odottelen kevään tuloa ja sitä, että lumi sulaa ja pääsee laittamaan kasvihuoneen valokatteet kuntoon. Ihana idea keräillä kaikenlaisia villivihanneksia. Itsekin tuota nokkosta on tullut jonkun verran kerättyä ja kuivateltua, nokkosletut on ihan parhaita.

    VastaaPoista
  12. Taitaa meilläkin alkaa taas boka astia pöristä. Jotenkin sen uudelleen täyttö on jäänyt matojen myötä. Biohiileen pitää kanssa alkaa perehtymään tarkemmin ja sen käyttö mahdollisuuksiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti